Arhinmäki ja HS asenteiden muokkaajina

HS kirjoittaa pääkirjoituksessaan, että graffitista on tullut herrojen hupia. HS ei näe mitään ongelmaa siinä, että apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.), joka vastaa nuorisosta ja kulttuurista, rikkoo lakia ja töhrii muiden rakenteita. HS mielestä Arhinmäen toimista ei pidä närkästyä, vaan maalailu sopii hyvin keski-ikäisen miehen puuhasteluksi. Arhinmäki itse kuvaa tapahtumia ”typeräksi hölmöilyksi”, mutta hän kokee voivansa hyvin jatkaa poliittisessa tehtävässään.

ESS uutisoi 27.6 ilkivallan lisääntymisestä julkisiin kohteisiin. Penkit, kyltit jne. verovaroin ylläpidetty yhteiseksi iloksi tarkoitettu omaisuus rikotaan, töhritään ja varastetaan enenevässä määrin. Kustannukset lahtelaisille ovat sadoissa tuhansissa näiden sabotaasien takia. ESS kirjoitti myös 28.6 miten kaupunkipyörät ja skuutit ovat jatkuvan pahanteon kohteena.

Arhinmäki ja HS vähättelevät töhrimistä ja lain rikkomista, kun kyseessä on aikuinen poliitikko, yhteisten asioiden hoitaja, roolimalli ja vallankäyttäjä. Arhinmäki kertoi, että hänen jälkiensä korjaaminen ei vie kuin muutaman tuhat euroa.  Vaikea käsittää, miten tässä asemassa oleva henkilö voi vähätellä tekojaan ja lehdistö osallistua ”villaisella painamiseen”. Kyse on asenteista, roolimalleista, esimerkkien antamisesta. Jos suhtaudumme ”vähäiseen sabotaasiin” välinpitämättömästi, miten voimme edellyttää nuorisoltakaan asiallista käytöstä? Arhinmäki voisi mennä pesuharjan kanssa töihin ja pyytää anteeksi käytöstään ja vetää poliittiset johtopäätökset. Harkintakyky on pettänyt pahasti. Vai onko niin, että vasemmistopoliitikko kokee voivansa sabotoida yhteistä omaisuutta, kun ”pohjaton” veronmaksajien lompakko kuittaa Arhinmäen yölliset töhrimisharrastukset ja junaliikenteen häirinnän?

Lapsia ja nuoria pitää kasvattaa vastuullisuuteen suhteessa omaan ja etenkin toisten omaisuuteen. HS mielipidevaikuttajana vaikeuttaa kasvatustehtävää kannustamalla irtiottoihin ja lain rikkomiseen. Arhinmäen toilailu ei ole vain harmiton yksittäinen tapahtuma, vaan jäävuoren huippu yhteiskunnassa lisääntyvästä välinpitämättömyyden kulttuurista.