Yrittäminen kantaa Suomea

Sundayna 27. Februaryta 2011

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on liian iso kynnys

Suomen yrityksistä suurin osa on pienyrityksiä; yksinyrittäjiä, perheyrityksiä, mikroyrityksiä jne. Yritykset ja niiden työpaikat muodostavat talouskasvumme perustan. Kansalaistemme hyvinvointi siis rakentuu kannattavan yritystoiminnan varaan. Päätöksentekijöiden tulee ymmärtää, että mahdollistamalla yrittäjien toimiminen mahdollistamme myös julkisen sektorin toiminnan. Luomalla kannusteet yritystoiminnalle vähennämme työttömyyttä ja lisäämme hyvinvointia. Mikä on yrittämisen suurin riski? Se, että yritys jää perustamatta. Jokainen menetetty potentiaalinen yrittäjä on kansantaloudellinen menetys. Yrittäjän suurin riski on ylityöllistyminen, koska työntekijän palkkaaminen on iso kynnys.

Mikä yrittämisessä sitten kiehtoo? Mahdollisuus toteuttaa omaa ideaansa ja tehdä työtä työajoista välittämättä. Mahdollisuus tarjota itselleen/perheelleen mielekästä tekemistä, mahdollisuus menestyä. Rikastumisen halu on harvojen motiivi. Yrittäminen on elämänasenne, jonka tuloksena joskus syntyy myös menestyviä suuryrityksiä. Ne taas tuottavat menestystarinoiden ohella paljon kansantaloudellista hyvää.

On helpotettava työntekijän palkkaamista

Politiikassa yrittämistä ja työn tekemistä pitää arvostaa enemmän. Valtionhallinnon ja kuntien päätöksien yritysvaikutuksia pitää selvittää nykyistä tehokkaammin. Verotuksella voidaan vaikuttaa ohjaavasti. Siksi verotuksen tulee olla yritysten kasvuun, työllistämiseen kannustavaa. Yritysten verotuksen tulee olla kilpailukykyinen verraten palkansaajan verotukseen. Yrittäjän mahdollisuutta palkata työntekijä tulee helpottaa kaikin keinoin. Nykyisessä tilanteessa työntekijän näkökulma ohittaa monesti yrittäjän näkökulman. Tämä johtaa siihen, että tarvittavaa työvoimaa ei edes palkata. Tilanne vääristää tekijän, työttömän ja valtiontalouden tilannetta -harmaa talous saa lisää kasvualustaa. Työnantajayritysten määrä on pysynyt samana jo 10 vuotta. Yhden henkilön yrityksiä on syntynyt lisää. Päättäjänä pitäisi erityisesti keskittyä kynnyskysymykseen: Miten luomme parhaat edellytykset yksinyrittäjälle ryhtyä työnantajaksi? Vastauksia on, lisää kaivataan ja erityisesti vastausten käytäntöön saattamista tarvitaan pikaisesti.

 

Yrittämiseen liittyy oleellisesti mahdollisuus menestykseen, mutta myös epävarmuus ja riskit. Riskit kuuluvat yrittämiseen, mutta niiden parempi hallinta toisi varmasti lisää ideoita käytännön yrityselämään. Myös yrittäjälle on luotava elämän edellytykset ja mahdollisuus epäonnistumistenkin jälkeen onnistua. Yrittäjyys kantaa Suomea.

Linkkejä

Suomen yrittäjät

Pienyrittäjät

Konkurssin tehnyt on lainsuojaton

Vapaus ja mahdollisuudet tasapainoon

 

 

Avainsanat: