Vaalien rahoitus ja muita mietteitä

Sundayna 29. Januaryta 2023

 

Tänään Etelä-Suomen Sanomatjulkaisi spekulaation Hämeen Kokoomus ehdokkaista ja vaaliasetelmista. Ehdokkaiden mahdollisuuksia puntaroitiin ja jopa vuositulot 2021 julkaistiin. Käytettävät vaalibudjetit eivät vielä olleet esillä ja monilla käytettävä summa on vielä arvoituskin. Ainakin itselläni.
Olen aiemmissa vaaleissa pitänyt kunnia-asiana maksaa kampanjani kokonaan itse, koska idealistina olen ajatellut sen tuovan riippumattomuutta ja ajattelun vapautta. Sisäinen haluni vaikuttaa yhteisiin asioihin ja saada tehdä sitä jopa työnä, josta maksetaan palkka, on nyt 15 vuotta vanha. Olen myynyt vaalien takia sekä yhden asunnon, yhden auton. Olen sarkastisesti jollekin torilla todennut, kun on tultu väittämään, että kokoomus ajaa vaan rikkaiden asioita ja tekin olette täällä hyöty mielessä, että vaikka minusta joskus tulisikin kansanedustaja- en koskaan tule saamaan käyttämiäni rahoja ja aikaa takaisin. Aikaa siksi, että olen luopunut kokoaikatöistäkin politiikan vuoksi.
Koska viimeiset vuoteni ovat kuluneet opiskellen ja kuntapolitiikassa ilman resurssoituja luottamustehtäviä, näissä kolmansissa vaaleissa en aio saattaa itseäni liian ahtaalle. Teen taloudellisesti sen suuruisen kampanjan, mihin saan lahjoituksia. Olen hakenut myönnettäviä tukia eri tahoilta. Jonkin verran on tullut tukea jo, myös yksityishenkilöiltä. Yritän nyt suhtautua tukeen uudelle tavalla: Joku arvostaa työtäni ja sitä että haluaa hoitaa yhteisiä asioita.
Ajattelun vapauden ja rohkean puhumisen ja lahjomattomuuden aion säilyttää nyt aina, vaikka se ominaisuus on itse asiassa hiukoittanut tietäni politiikan poluilla. Teen politiikassa aina kuten oikeaksi koen, haen yhteistä hyvää, en tee kauppoja muuten kuin yhteistyön hengessä jonkin veronmaksajien edun nimissä. On sääli, että hurjan isot kampanjat vaikuttavat aika isosti vaalituloksiin. Ahkeruus, sitoutuneisuus ja asia eivät aina riitä, jos jollain on paksu lompakko ja esimerkiksi kansanedustajien valmis tunnettavuus.
En tavoittele rikkautta elämässäni, vaan sitä, että voisin jättää jonkun käden tai pikemminkin sydämen jäljen tänne elämään. Kun joskus lähden, toivon että minut muistetaan naisena, joka vaikutti jotenkin tavallisten ihmisten elämän sujuvoittamiseksi.
Kokoomus ei ole minulle puolue, johon kuuluisin verkottuakseni silmäätekevien tai rikkaiden kanssa. Kokoomus on minulle puolue, joka ajaa työn, yrittämisen ja opiskelun arvostusta. Kokoomus on minulle puolue, jonka kautta voin vaikuttaa koulutuksen arvostukseen. Kokoomus on minulle puolue, joka etsii ratkaisuja hoivaan ja heikoimmista huolehtimiseen kestävällä tavalla. Näissä vaaleissa on tuntunut siltä, että näitä tavoitteita arvostetaan ja olen saanut tukea laajalti. "Johtaja" ja "voittaja" on se, jonka kansa sellaiseksi valitsee, ei se, joka itsensä sellaiseksi julistaa.
Minua ei hävetä kokoomuslaisena olla pieni tai keskituloinen ja ostaa kierrätyksestä. Siinäkään ei ole mitään hävettävää että on suuret tulot. Se on arvostettavaa, koska silloin osallistuu verotuksen kautta isosti muista huolehtimiseen. Siksi tuloerot eivät pelota minua.

 

Avainsanat: