Työ ja yrittäminen

Olen kasvanut duunari eli yrittäjäperheessä. Työn tekeminen, riskien ottaminen ilman työsuhde-etuja on ollut kotini arkipäivää. Koko perhe oli sitoutunut siihen, että työajat, lomat, vapaapäivät ym määräytyivät elannon hankinnan ehdoilla. Varmaankin niistä vuosista on muodostunut periaatteellinen pohja sille ajattelulleni, että ihmisen on oltava joustava, muuntautumiskykyinen ja haluinen, silloin kun puhutaan työn tekemisestä ja yrittämisestä. Olen vaihtanut itse monesti työtehtäviä ja halunnut opiskella uusia taitoja. Monesti se on merkinnyt riskien ottamista ja ikään kuin varmuuden verkosta heittäytymistä uusiin tuuliin. On toisaalta hyvä, jos ihminen löytää jo nuorena työn, jossa viihtyy ja jota haluaa ja pystyy tekemään vaikka eläkeikään asti. Nykyään kuitenkin työelämä on muutoksessa ja asenne kaikilla pitäisi olla se, että työ on tärkeää, aina, asema ja tittelit jne. eivät saa ohjata työkykyä. Se on itse asiassa kansantaloudellinen elinehtomme.

Olin perheyrityksemme osakkaana 90-luvulla. Yrityksemme, Niinistön Rengas Oy, harjoitti tukku- ja vähittäiskauppaa lähes kaikkiin Suomessa oleviin liikkeisiin. Isääni henkilöitynyt yritys oli tunnettu ja arvostettu yritys- rehellinen duunari oli alansa osaaja. 90-luvun laman alkaessa isäni investoi ja laajensi liiketoimintaansa. Koska isäni teki ulkomaankauppaa, hän oli tietoinen valuuttakaupan riskeistä eikä ottanut valuuttalainoja, jotka tuolloin koituivat monen yrittäjän tuhoksi.90- luku oli yrityksellemme parasta aikaa investointien ja laajennuksen myötä. Yrityksemme rankattiin korkeimpaan AAA-luokkaan. Kauppalehti noteerasi meidät yhdeksi Suomen kovimmaksi yritykseksi.90- luvun lopulla eläkeiässä isä myi liiketoiminnan. Tyttäret olivat kiinnostuneet enemmän muista elämänaloista. Terveen yrityksen myynti oli helppoa ja yritys toimii edelleen Hämeenlinnassa, tosin eri nimellä.

Työ ja yrittäminen on asennelaji. Jousto, työajattomuus ja työhön 100% sitoutuminen ovat vaativia juttuja. Perheiden haaste on nykyään siinä, että ajallisesti usein työelämän kiireet ja pienet lapset osuvat samaan ajankohtaan. Työelämän tarpeita ja perheiden tarpeita pitäisi poliittisesti uskaltaa miettiä rohkeasti rinnakkain. Äideillä pitää olla mahdollisuus tärkeimmän eli vanhemmuuden lisäksi yrittää ja sitoutua työhön. Mahdollisuudet isillä ja äideillä tulee olla samanlaiset. Asenneasiat ovat varmaan sivistysvaltion suurin este tällä hetkellä. Osaamista pitää voida käyttää täysillä ilman että perhe kärsii. Lapsuudessani isäni teki paljon töitä, äiti oli enemmän paikalla, vaikka töitä teki paljon hänkin. Työnjaot olivat joustavia perheen sisällä ja me lapset koimme aina olomme turvalliseksi. Ja opimme sen, että mikään ei elämässä tule ilmaiseksi. Tarvitaan rehellistä työtä.