Syömishäiriöistä

Sundayna 14. Februaryta 2010

Muutama päivä sitten tuli TV:stä mielenkiintoinen keskustelu. Mukana keskustelussa oli mm.syömishäiriötä sairastanut, terapeutti ja ministeri Risikko. Ohjelma ei tiedollisesti tuonut minulle mitään uutta. Lähetys sai kuitenkin ajatukset pysähtymään jälleen kerran tähän ongelmakenttään. Ja siihen, miten Lahdessa hoitoketju toimii...Seuraavana päivänä laitoin pallon toimialalle - tietoa siitä, miten nämä nuoret terveydenhuollossamme kohdataan, on päivitettävä yhtä nopeasti kuin häiriöiden yleisyys lisääntyy.Terveydenhoitajaopintojeni lopputyö koski sitä, miten kouluterveydenhoitajat pystyvät työssään ehkäisemään ja seulomaan anoreksiaa. Tuolloin elettiin vuotta 1991 ja tunsin aihevalinnallani olevani hiukan aikaani edellä...kaikissa Lahden kouluissa oli tuohon mennessä ollut vain muutamia yksittäisiä tavoitettuja sairastuneita nuoria. Tilanne nyt on aivan toisenlainen. Anoreksia, bulimia, ortoreksia jne. ovat yleistyneet valtavasti.

Syitä voidaan vaan spekuloida. Asiantuntijoillakin on sairastumismekanismeihin liittyen monenlaisia mielipiteitä. Selvää on kuitenkin se, että psyykkiset syyt johtavat fyysiseen muutokseen. Ruuasta tulee elämää tärkeämpi tekijä. Ruoka ei ole renki, vaan isäntä.

Mistä johtuu, että yltäkylläisyyden keskellä joku näkee vapaaehtoisesti nälkää ja äärimmillään sydän pysähtyy kehon näivettyessä? Entä miksi joku syö ja ahmii oksentaakseen normaalipainonsa turvaamiseksi? Miksi joku käyttää kaiken aikansa ruuan terveellisyyden laskemiseen ja varmistamiseen? Miksi jonkun peilikuva vääristyy? Miksi fiksu, täydellisyyttä tavoitteleva nuori voi tehdä totaalisia virhearvioita suhteessa minäkuvaansa?

On puhuttu paljon äiti-suhteesta, perhesuhteista, persoonan piirteistä, kiusaamisen aiheuttamista haavoista, julkisuuden paineista, naiskuvan vääristymisestä, itsetuntokuvioista, kapinasta nykyistä hedonismia vastaan....Voidaan löytää lukemattomia välittömiä tai välillisiä syitä siihen, että nuori alkaa hahmottamaan maailmaansa ravinnon kautta.

Itse uskon vahvasti siihen, että kyse on eräänlaisesta tavasta hallita kaaosta. Ruoka on väline ja asia, johon voi ympäristössään ja käytöksellään vaikuttaa. Miettikää, miten epävarma ja muuttuva maailmamme on nuoren näkökulmasta. Paineet ja odotukset ovat kovat. Koko ajan media ruokkii kuvaa täydellisistä ihmisistä, joilla on täydellinen vartalo, työ, lapset jne. Samaan aikaan totuus ympärillä on hyvinkin toisenlainen. Elämä on kaikkea muuta kuin täydellistä. Tällöin ruoka tai sen puuttuminen voi muodostua välineeksi itsensä piiskamiseksi. Tyydytys tulee hallinan tunteesta, joka kuitenkin karkaa helposti käsistä..

Lopultakin on kyse elämänhallinnasta. Tätä ei pidä käsittää väärin. En todellakaan väitä, että anorektikko voisi sairauden edetessä vain päättää, että nyt ryhdistäydyn ja syön "normaalisti". Ajatus on sama, jos kliinisesti masentuneelle sanoisi, että koitahan nyt ryhdistäytyä tai alkoholistille riittäisi se, että pyydetään vähentämään alkoholin käyttöä.Syömishäiriöt ovat vakavasti otettava sairausryhmä, johon on saatava apua silloin, kun asiat eivät ole vielä hurjan hankalina, ja senkin jälkeen. Tässä varhaisen vaiheen puuttumisessa perheellä, ystävillä, kouluterveydenhoitajilla, opettajilla, harrasteohjaajilla, isovanhemmilla, kummeilla ym on iso merkitys. He elävät elämää nuoren kanssa. He näkevät miten nuori käyttää aikaansa. Mikä on hänelle tärkeää?

Tämänkin teeman ympärillä on helppo ja toisaalta hyvin haastavaa puhua välittämisestä ja vastuusta. Vaikka asiat etenisivät hankaliksi ja syömishäiriöistä kärsivä nuori ja lähipiiri joutuisivat turvaamaan ammatilliseen psyykkiseen ja fyysiseen tukeen, ei lähellä elävien vastuu poistu sittenkään. Jokainen meistä arvoillaan ja asenteillaan luo ympärilleen ilmapiiriä, joka viestittää yhteiskuntamme arvojärjestyksistä. Median, siis meidän ihmisten, luoma kuva elämästä ja mikä siinä on tärkeää, merkitsee hyvin paljon. Tärkein viesti, joka voidaan lähettää sekä ystävänpäivänä että joka ikinen muukin päivä - olet rakas ja tärkeä - juuri sellaisena kuin olet!