Pitkäjänteisyys palkittiin

Wednesdayna 26. Augustta 2009

Lautakunta kokoontui jälleen tänään. Mennyt kesä on ollut kiireinen ja haasteellinen sosiaali-ja terveystoimialan kannalta. Isoja asioita vyöryy ltk listoilla - euroissa ja inhimillisesti mitattuna.

Tänään mukaan oli kutsuttu myös kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja, koska halusimme raami- ja arvokeskustelun olevan päättäjien yhteinen asia - kokonaisuuksina ja positiivisesti. Ltk linjaus on ollut koko mukana oloni ajan ennaltaehkäisyä tukeva ja sen puolesta taisteleva. Liikkumavaraa on kuitenkin nyt vähän ja vielä tiukemmat vuodet ovat edessä. Hyvinvointipuolella meitä tulee kuitenkin v.2011 laki vastaan - viimeistään silloin esim.koulu - ja opiskeluterveydenhoidon resurssit tulee saattaa lain vaatimiin puitteisiin. Halusimme ltk ottaa jo nyt askeleen tuohon suuntaan....ja tänään saimme viimein 3 terveydenhoitajan toimen sisällytettyä raamiin mukaan. Mutta vaadittiin priorisointia - euroja kun on x määrä ja toimialan tarpeet ja haasteet vain kasvavat. Fakta ja pelko on se, että vielä 2010 selviämme jotenkin, mutta tulevina vuosina emme soten haasteista enää selviä nykyisillä konsteilla. On oikeasti mietittävä mihin meillä on varaa ja mitä voidaan hoitaa ja miten. Vaaditaan lainsäädännöllistä realiteettia ja kunnissa voimakasta arvokeskustelua - pään pensaaseen laittaminen ei auta.Lahti on kuntavertailussa ollut soten menoissa hyvinkin kustannustehokas viime vuosina ja se pelastaa v 2010. Taantuman ja työttömyyden kasvaessa on ryhdyttävä todellisiin rakennemuutoksiin.

Lautakunnassa nousi tänään esille tärkeä asia. Lahteen tarvittaisiin todellinen yli-ja poikkihallinnollinen työryhmä tekemään totta syrjäytymisen ehkäisystä. Tällaisella tehokkaalla työllä voitaisiin pelastaa Lahden tulevat vuodet.Syrjäytymisen ehkäisy on paljon muuta kuin tuottavuusohjelma tai toimeentulotuen maksatus. Se on kokonaisuus, jota kannattaisi kokonaisuutena myös pohtia!!