Lämpö, melu ja pöly

Wednesdayna 21. Julyta 2010

Lahden kaupunginsairaalan remontti on meneillään. Vanhan siiven kunto on heikko ja vauhdissa olevan julkisivun kunnostustyön on tarkoitus valmistua lokakuun loppuun mennessä. Kuluva kesä on ollut poikkeuksellisen kuuma, historiallisen lämmin. Näin ollen kaikilla pitkäaikaisosastoilla ja muissakin hoitoyksiköissä sekä hoitajat että hoidettavat ovat olleet poikkeuksellisen tiukoilla. Viime päivinä joissakin medioissa on uutisoitu Lahden kaupunginsairaalan remonttia ja siihen liittyvää ulkoseinien peittämistä. Siksi aiheeseen liittyen muutama asia.

Lämpötila osastoilla oli kuumimpien päivien aikana jopa 30 astetta. Nyt tilanteeseen on saatu helpotusta sekä säiden viilenemisen että henkilökunnan tehokkaan toiminnan ansiosta. Lämpötila on nyt 24 - 27 asteen luokkaa ja osastoille on saatu läpivetoa tuuletuksen parantamiseksi. Tuulettimet ovat käytössä ja lämpötilaa mitataan päivittäin osastoilla. Henkilökuntaa on lisätty esim. iltavuoroon. Näin varmistetaan, että ehditään esim. juottaa potilaista riittävästi. Ulkoseinien suojaus on ollut pakollista ja osiltaan voidaan jopa ajatella suojauksen estäneenkin liiallista paahdetta. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ylimääräinen remontista aiheutunut ja aiheutuva melu, pöly ja lämpö olisi haitannut sekä henkilökuntaa ja potilaita. Kesä on varmasti ollut erityisen raskasta aikaa. Kuitenkin tilastollisesti vanhusten tilanne kuluvana kesänä osastoilla on ollut samanlainen kuin aiempina vuosina. Lämmin kesä ei siten ole ainakaan toistaiseksi ollut kohtalokas pitkäaikaispotilaille.Työskentelin kaupunginsairaalan pitkäaikaisosastoilla 90-luvun alussa, kesän..ja muistan jo tuolloin auringon tehneen työn ja potilaiden olon joskus turhankin lämpimäksi. Historiallisen lämpimänä kesänä hiki tulee osastoilla enemmän kuin varmasti. Kävin sairaalassa tänään ja kiersin osastoilla. Lämpötilojen suhteen en olisi enää huolissani. Melua on vielä muutaman päivän ajan reilusti, ensi viikolla meluhaitta hellittää. Ennen remontin päättymistä osastoilla saadaan kuitenkin vielä taistella ylimääräisen pölyn jne. kanssa.

Huoli sekä henkilökunnan että potilaiden jaksamisesta ja voinnista on aiheellista ja perusteltua. Asiassa täytyy vain muistaa maltillinen ja samalla kuitenkin ripea epäkohtiin tarttumisasenne. Helsingissä nostettiin tänä kesänä mediajulkisuuteen päiväkotilasten jaksaminen. Lahdessa julkisuutta ovat saaneet nyt vanhukset.Toivon, että kaikki osapuolet jaksavat Lahdessa  pitää mielessään tulevat, viilenevät säät ja sinnitellään syksyyn. Toivottavaa tietenkin on, että myös omaiset ja muut vapaaehtoiset jaksavat oman tilanteensa mukaan käydä helpottamassa potilaiden oloa kuumina kesäpäivinä. Kesä kun kuitenkin on mukava vuodenaika, valon ja lämmön takia - myös vanhuksille.