Tuesdayna 14. Novemberta 2017

Hyvinvointiyhtymän hallitus käsitteli eilisessä kokouksessaan psykososiaalisten palveluiden toiminnan muutoksia. Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat maakunnassamme lisääntyneet rajusti ja tarve sekä kriisiapuun että ennaltaehkäisevään toimintaan kasvaa koko ajan. Kustannusten hillitsemiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi näihin ongelmiin pitää puuttua ajoissa. Yhtymässä on aloitettu toimintojen uudelleenjärjestely, jotta palvelut olisivat paremmin ja tasa-arvoisemmin asukkaiden ulottuvilla. Psykososiaalinen työ keskitetään yhä enemmän perustason palveluihin, hyvinvointiasemien yhteyteen. Päihdepalveluissa pyritään kohti yhden luukun periaatetta ja kotiin vietäviä palveluita kehitetään. Nämä uudistukset ovat mielestäni oikea suunta palveluiden matalan kynnyksen ja saatavuuden näkökulmasta. Näiden toimintojen hyväksi havaitsemisen lisäksi hallitus edellytti sitä, että mielenterveys- ja päihdetyön fokusta viedään poikkileikkaavana kaikille toimialoille. On tärkeää, että kaikissa palveluissa otetaan huomioon psykososiaaliset tarpeet. Ikäihmisten, työikäisten, somaattisesti sairaiden ja nuorten oirehdinnan taustalla voi usein olla päihde- tai mielenterveysongelmia, jotka ammattitaitoisen henkilöstön on syytä havaita ja puuttua. Ehkäisevän työotteen ja interventioiden toteutus edellyttää henkilöstön kouluttamista ja näkökulman syventämistä konkreettisiksi toimenpiteiksi.

Sari Niinistö, hyvinvointiyhtymän hallituksen varapj

 

 

Avainsanat: