Holhousyhteiskunta?

Mitkä asiat ovat holhousta yhteiskunnassa? Onko holhous
hyvästä vai pahasta? Pitäisikö sitä lisätä vai vähentää? Tietääkö ihminen miten
elää vai pitääkö yhteiskunnan asettaa rajoja? Onko yhteiskunta vastuussa
valintojemme seurauksista? Näitä asioita kannattaa todella kysyä. Vastaukset
löytäneen on ainakin helpompi tehdä johdonmukaista politiikkaa.

Alkoholin myyntirajoitukset ovat jälleen nostattaneet
keskustelua ihmisen valinnanvapaudesta, holhouksesta ja niiden oikeutuksesta.
Suomalaisessa alkoholipolitiikassa on kokeiltu kaikki kortit. Nykytilanteessa
suomalaisista aikuisista n.10% on alkoholisteja, 20% suurkuluttajia ja 10%
aikuisista pysyttelee raittiina.  Prosentit kertovat siis sen, että 30%
aikuisista on ongelmallinen suhtautuminen alkoholiin. Ongelmallinen, jos katsoo
käytön seurauksia. Jos kysyy käyttäjältä, ongelmia ei ole, koska harvoin
alkoholisti edes tunnistaa ja tunnustaa olevansa riippuvainen aineesta. Suurkuluttajakin
juo omasta mielestään vain kohtuullisesti. Kuitenkin yhteiskunnalle
suurkulutuksesta ja riippuvuudesta muodostuva lasku on mittaamattoman suuri.
Laskua maksetaan sosiaali- ja terveydenhuollossa, rikollisuuden torjunnassa
jne. Laskut maksetaan verovaroin.  Alkoholismin aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä
kärsivät monet riippuvaisen läheiset. Jokaisen riippuvaisen ympärillä on
keskimäärin 5 ihmistä, jotka kärsivät alkoholistin käytöksestä. Monesti nämäkin
ihmiset tarvitsevat apua. tukea ja hoitoa – verovaroin.

Riippuvaiselle ihmiselle alkoholin myyntiajoilla tai paikoilla ei ole merkitystä. Hän hankkii aineensa joka tapauksessa. Rajoitukset voivat satunnaisesti hillitä , mutta  sairaus nimeltään riippuvuus pitää otessaan
niin kauan kuin ongelma on tunnustettu, apua saatu  ja juominen lopetettu. Lopettaminen ei ole
yksinkertaista. Riippuvainen voi harvoin, ei juuri koskaan, palata ns.
kohtuukäyttöön. Hänen vaihtoehtonsa on raittius. Alkoholipoliittiset ratkaisut
vaikuttavat vahvasti asennetasolle ja sääntely päihteiden myynnille,
mainonnalle ja  tarjoamiselle on ratkaisevassa asemassa asenteiden muodostumiselle,  käytön aloituksessa, kohtuukäyttäjälle ja suurkuluttajalle. Jokainen alkoholisti on aloittanut kohtuukäytöllä, siirtyen
suurkulutukseen ja lopulta koukkuuntunut. Altistavien geenien ja
ympäristötekijöiden lisäksi syynä sairastumiselle on harjoittelu.. Juomalla
alkoholia säännöllisesti, runsaasti ja rajoituksetta voi kehittyä riippuvuus, toisille nopeammin kuin toisille.

Alkoholipolitiikkaa ei kannata arvioida alkoholistien käyttäytymisen kautta. Kannattaa mielummin kysyä, miten ne jotka vielä eivät ole sairastaneet, eivät sairastuisi? Ennaltaehkäisevä ote on ratkaiseva.  Sitä ennen pitää politiikassa ratkaista ensiksi asettamani kysymykset.  Halutaanko meillä
Suomessa, että ihmisiä hoidetaan/holhotaan?  Jos päihteet  ovat jokaisen yksityisasia ja halutaan edetä markkinatalouden ehdoilla,  niin silloin pitää holhous lopettaa myös ”toisesta päästä”. Linjan pitää olla johdonmukainen. Lopetetaanko veroveroin ylläpidetty terveydenhuolto ja sosiaalitoimi ja poliisitoiminta
jne.?  Jokainen vastatkoon elämästään ja elämisensä seurauksista? Mennäänkö jenkkimalliin vakuutusyhteiskunnaksi?  Jos  halutaan pitää kiinni hyvinvointiyhteiskuntamme periaatteesta pitää ihmisistä huolta verovaroin, pitää samalla ymmärtää ja hyväksyä toimintojen lainalaisuudet ja kerrannaisvaikutukset.

Ihmisistä kannattaa välittää ajoissa. Periaatteen  arvottaminen ja konkretisoiminen esim.
järkeväksi päihdepolitiikaksi tuntuu ajoittain vaikealta, jopa mahdottomalta.  Joskus koemme, että valinnanvapauttamme riistetään ja ratkaisujemme oikeutusta arvostellaan. Joskus taas koemme, että
terveydenhuoltomme ei toimi ja sosiaalipuoli on tukossa.  Mitä haluamme? Uskommeko, että jokainen yhteiskunnassa vauvasta vaariin on vastuussa itsestään ja hyvinvoinnistaan? Haluammeko
vaikuttaa valintoihin? Haluammeko vastata valintojen seuruksista yhdessä?
Vapauden ja holhouksen tasapainon löytäminen on vaikeaa. Silti sitä kannattaa
hakea, koska välittävä yhteiskunta on heitteillejättäjää arvokkaampi. Vapautta
ja vastuuta ja niiden tasapainoa hakiessa  kannattaa  ulkoistua omista tunteistaan ja tilanteistaan
ja  hakea aidosti yhteistä hyvää. Meillä ei ole varaa tehdä mitään muuta politiikkaa.