Varhaiskasvatuksen uutisia Lahdessa 2018

Tuesdayna 27. Februaryta 2018

Varhaiskasvatuksen talousarvio vuodelle 2018 on 63 571 200 euroa ja tulot 5 480 300 euroa. Kaikista varhaiskasvatuksessa olevista lapsista kunnallisessa on 82 % ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa 18 %. Lahdessa pidemmän aikavälin tavoitteena on lisätä yksityisen hoidon osuutta 30%:iin.

Lahdessa palattiin vasemmiston tahdosta malliin, jossa lapsella on subjektiivinen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen vanhempien työllisyystilanteesta riippumatta. Subjektiivisen oikeuden palautuksen on arvioitu lisäävän päivähoidon kysyntää noin 100 lapsella, joka tarkoittaa tämän vuoden elo-joulukuun ajalta lisätiloihin ja henkilöstöön n. 460 000 euron kustannuksia. Tällä hetkellä paikkaa odottaa kesään mennessä n. 200 lasta ja syksyn tilanne tarkentuu kevään aikana.

Kokoomuslaiset ovat halunneet varhaiskasvatuksen palveluseteliä Lahteen jo vuosien ajan. Asia saatiin maaliin alkuvuodesta ja toiminnan säännöt ovat nyt tiedossa. Palvelusetelin idea on käyttäjän ja tuottajan välinen sopimus. Ensin palveluntuottajat hakevat ja heidät hyväksytään palvelusetelituottajiksi ja sen jälkeen tiedot laitetaan verkkosivuille. Vanhemmat voivat hakeutua palveluihin ja hakea kaupungilta palveluseteliä. Valtuusto on osoittanut määrärahat toiminnan käynnistämiselle ja pitkällä aikavälillä kysynnän siirtyminen kunnalliselta yksityiselle on kaupunkimme etu ja myös perheiden etu - ei ole pakko vastaanottaa pitkän matkan päässä olevaa kunnallista epätarkoituksenmukaista hoitopaikkaa, jos yrittäjä tarjoaa laadukasta palvelua lähempänä. Palveluseteli tuo perheille lisää valinnan mahdollisuuksia. Yksityisten toimijoiden lisääntyminen vaikuttaa varmasti kunnallisen myös päivähoidon kysyntään ja voimme säästää myös kaupungin investointikuluissa. Positiivista juuri nyt varhaiskasvatuksen kentässä on, että useita yksityisiä päiväkoteja on rakenteilla Lahteen.¨

Kaiken kaikkiaan kaupunkimme varhaiskasvatus on hyvällä mallilla, vaikka usein negatiiviset asiat ovat uutiskynnyksen ylittäjiä. Viimeisimmän varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulosten keskiarvo oli kouluarvosana 9-. Näistä lukemista on hyvä jatkaa palveluiden kehittämistä.

Kaupunginvaltuutettu, sivistyslautakunnan vpj. Sari Niinistö

Avainsanat: