Fridayna 18. Decemberta 2015

Mediatiedote - Sari Niinistön ilmoitus 17.12.2015

Ilmoitan eroavani Kansallisen Kokoomuksen Lahden valtuustoryhmästä ja muodostavani sitoutumattoman kokoomuslaisen yhden hengen valtuustoryhmän.

1. Lahden kokoomuksen valtuustoryhmässä on menetetty kokoomuslaisten arvojen kunnioittaminen osana ryhmän työskentelyä.

"Kokoomuksen aatteessa yhdistyvät vapaus, vastuu ja demokratia, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen. Keskeistä on vapauden ja vastuun tasapainon tavoittelu sekä yksilöllisyyden ja yritteliäisyyden korostaminen. Kokoomus tukee demokratian kehittämistä ja kansalaisten aitoa osallisuutta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon."

2. Valtuustoryhmässä naisia ei ole kunnioitettu eikä toiminta ole tasa-arvoista.

Naisten tekemää vaalityötä, tiimejämme, rahaamme, aikaamme ja asioitamme arvostetaan vaaleihin liittyvässä toiminnassa. Muutoin "joudamme kiintiöpaikoille ja sihteereiksi". Olen kokoomuksen "sivistysryhmässä" kuullut naisten olevan mm. pullaa syöviä lehmiä. Minusta on levitetty vaalien aikaan perättömiä raskaushuhuja ja muita juttuja. Minua on kehotettu vaihtamaan puoluetta tai menemään kotiin lapsiani hoitamaan, kun olen ilmaissut oman mielipiteeni.

3. Luottamuspaikkajako toteutuu epätasa-arvoisesti ilman selkeitä pelisääntöjä

Äänestäjillä ei ole valitettavasti kuluttajasuojaa. Merkittävät luottamustehtävät on joskus sovittu jo ennen vaaleja ja kuten avoimesti on myös todettu, niistä on jopa maksettu. Ryhmässä valtaa ja paikkoja keräävät vuodet toisensa jälkeen samat henkilöt, jotka jaksavat panostaa hyväveliverkkojen repeämättömyyteen. Kriteerit kyvykkyyteen luottamustehtävien osalta vaihtelevat ryhmässä milloin koulutuksen, kokemuksen, sukupuolen osalta tarpeen mukaan. Luottamuspaikkajaon osalta Lahdessa on yhdentekevää, onko vaaleissa saanut yli tuhat ääntä (omalla kohdallani kuntavaalit 2008: 552 ääntä, eduskuntavaalit 2011: 4231 ääntä, kuntavaalit 2012: 1120 ääntä, eduskuntavaalit 2015: 2668 ääntä) vai muutama sata. Olen ehdottanut ryhmällemme/kunnallisjärjestölle avointa ja selkeää paikkajaon toteuttamistapaa, mutta asiaa ei ole haluttu ottaa esille. Luottamustehtävät voitaisiin jakaa arvottaen ja pisteyttäen vaaleissa saatu henkilökohtainen äänimäärä, vaalityön merkitys, kokemus, substanssiosaaminen, sukupuoli, mielenkiinnon kohteet jne. Näin voitaisiin estää luottamustehtävien keskittyminen muutamille henkilöille ja varmistaa toiminnan oikeudenmukaisuus.

4. Valtuustoryhmän epäasialliset toimintatavat estävät luottamasta

Uhkailu, eristäminen, vaikeneminen, ilkeiden juorujen levittäminen, arvostelu, haukkuminen (selän takana ja suoraan) lupausten rikkominen ja arvostuksen ja kunnioituksen puute ovat osalle ryhmää arkipäivän politiikan toimintatapoja. Haluan korostaa, että mukana on toki ihmisiä, joita ohjaa halu toimia asiallisesti yhteisten asioiden hyväksi. Kuten missä tahansa työpaikassa, on mukana monenlaisia ihmisiä, monenlaisin motiivein. Kun puhutaan motivaatiosta politiikassa, jollekin tulee mieleen raha, jollekin valta, jollekin vaikutusmahdollisuudet, jollekin sosiaaliset suhteet, jollekin yhteisten asioiden edistäminen ja jollekin jokin muu seikka. Silloin kun valta ja raha alkavat olla itseisarvo, katoavat myös kyky yhteistyöhön ja toisten kunnioitus. Minulle politiikka on ja on ollut yhteisten asioiden hoitamista ja siitä olen motivaationi saanut ja tulen saamaan.

Työpaikkakiusaaminen kukoistaa valitettavasti myös politiikassa. Sitä katsotaan ryhmässämme läpi sormien, ikään kuin ihmisten nöyryyttäminen saisi oikeutuksen poliittisen pelin kautta. Jos ihminen toimii vuosikausia yhteisössä, jossa kosto, kauna ja katkeruus ja oman edun tavoittelu nakertavat, muuttuu ihminen itse, yrittää ja toivoo muutosta, tai viisaimmassa tapauksessa, ymmärtää poistua ajoissa. Kyseessä on kuin väkivaltainen parisuhde. Ellet lähde ajoissa, alat uskoa että olet itse asiassa ansainnut kaiken. Saatat menettää myös itsekunnioituksesi huomatessasi että heikkouttasi sallit epäasiallisen käytöksen muita kohtaan pelon, oman edun tai välinpitämättömyyden vuoksi.

5. Kiitos yhteistyöstä

Uskon edelleen kokoomuksen aatteeseen ja mielestäni arvojen pitää näkyä osana käytännön toimintaa. Loikkaaminen toiseen puolueeseen ei ole minulle vaihtoehto, koska kokoomus on puolueeni. Kunnioitan edelleen äänestäjiäni, tukijoitani ja rehellistä kokoomuspolitiikkaa puurtavia puolueuskollisia vaikuttajia.

Sari Niinistö

kaupunginvaltuutettu (kok.),

terveydenhoitaja/diakonissa, aikuiskasvatustieteen opiskelija

Avainsanat: