Kypärä päähän, kesälomalainen

Wednesdayna 28. Mayta 2014

Kesälomalla nuorilla on aikaa puuhailla kaikkea mukavaa kavereiden kanssa. Kypärän käyttö alkaa onneksi olla hyvä tapa pyöräillessä, skeittaillessa ja mopoillessa useimmilla. Aivoja kannattaakin suojata huolellisesti. Aivot ovat toiminnan ja tunteiden, ajattelun ja yksilöllisyytemme sydän. Kesäloman kynnyksellä on hyvä muistuttaa myös siitä, että päihteettömyys on kuin kypärä. Mitä myöhäisemmälle iälle päihteiden käytön tai kokeilun jättää, sitä parempi ja kovempi kypärä on käytössäsi aivojen suojaksi.

Aivot kehittyvät valmiiksi suhteellisen hitaasti. Ne ovat valmiit vasta n. 21 - 25 vuoden iässä. Päihteiden käyttäminen aivojen kehitysvaiheessa on aina riski. Nuoret aivot, niiden rakenne ja toiminta vahingoittuvat huomattavasti helpommin ja nopeammin kuin aikuiset aivot. Käytännössä päihteet aiheuttavat aivoissa passivoitumista ja säännöllinen päihteiden käyttö alkaa näkyä nuorella muistissa, keskittymiskyvyssä ja tarkkaavaisuudessa. Mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Päihteiden käyttö lisää ongelmia ihmissuhteissa, terveydentilassa ja opiskelussa.

Koska nuoren elimistö ei ole valmis käsittelemään päihteitä, voi kokeiluista ja käytöstä olla yllättäviäkin seurauksia. Pieneltäkin tuntuvat määrät esimerkiksi alkoholia voivat nuorella aiheuttaa rajujakin reaktioita. Päihteiden käytön seurauksena voi joutua tilanteisiin, että ei pysty pitämään itsestään huolta. Toiminta, jonka nuori itse voi kuvitella näyttävän hienolta kavereiden seurassa, on monesti kaikkea muuta. Todellisuudessa harvoin nuoret ihailevat kavereita, jotka käyttävät päihteitä. Nuori saattaa haluta kuulua joukkoon ja aloittaa päihteiden käytön ryhmän paineen vuoksi. Kannattaa muistaa, että suurin osa nuorista on täysin raittiita ja halu noudattaa terveellisiä elintapoja ja päihteettömyyttä on nuorten keskuudessa onneksi aina vain suositumpaa Hyviä kavereita saa välittämällä itsestään ja olemalla rohkeasti omaa mieltään. Mielipahaa, murhetta tai elämän vastoinkäymisiä ei koskaan kannata lääkitä päihteillä, vaan niistä kannattaa puhua jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Juhlakin on parasta kirkkaasti havainnoiden.

Kun nuori joutuu tilanteeseen että päihteitä tarjotaan, voi kieltäytyminen tuntua nuoresta vaikealta. Miten päihteettömyyden kavereille perustelisi? Päihteettömyyttä ei pitäisi joutua selittelemään. Se on arvokas valinta ja asenne. Meiltä aikuisilta voi odottaa vastuullisuutta, alaikäiselle päihteen välittäminen on rikos. Aikuisen tehtävänä on tukea nuorta päihteettömyyteen, ei ympäristön paineisiin sopeuttaminen. Kesästä, nuoruudesta nauttiminen ja aitojen tunteiden kokeminen on nuorelle parasta selvin päin. Elämä on parasta huumetta, kuten joku viisas on sanonut. Kypärät päähän ja baanalle, kesälomalaiset

Sari Niinistö, nuorisokouluttaja

Avainsanat: