Munia

Saturdayna 23. Aprilta 2011

Millaisia munia on matkalla kaupastasi jääkaapin kautta pöytääsi? Munalla ja kanalla on tarinansa ja munan kuorta rikkoessa kannattaa munan matkaa hieman pohtia. Elämä on elämää myös munilla ja kanoilla. Euroopan kanalat kokevat toivotun ja odotetun muutoksen vuodenvaihteeseen mennessä. Perinteiset kanahäkit on vaihdettava virikehäkkeihin.

Jokainen sydämellään näkevä ja tunteva tietää, että uudistus on elämää kunnioittava ja tarpeellinen. Ahtaassa häkissä munitut stressimunat tekevät kyllä kauppansa, mutta onneksi yhä useampi kuluttuja katsoo jo munapakettiaan kaupassa tarkasti. Olen, siis ajattelen…enkä osta muita kuin vapaan kanan munia.

Tehotuotanto eläinten ja luonnon kustannuksella ei ole sellaista elinkeinoelämän tukemista, jossa haluaisin olla mukana. Suurten volyymien, massan, nopeuden ja rahan alttarille ei loputtomasti tuoda murskattua elämää. Teho ja tuho kääntyy ekosysteemissä myös ihmistä itseään vastaan. Esimerkiksi elävien kananpoikien murskaaminen rehuksi on osoitus tunteettomasta tuotannosta, jossa elollisesta on tullut itsekkyyden väline. Munien tuottaminen ahtaissa häkkikanaloissa on myös eettisesti arveluttavaa. Häkkiuudistus on toki kallis ja osa tuottajista varmasti luopuu tuotannostaan. Samalla kuitenkin ohjeistuksella kirjoitetaan uusi piirto eläinten oikeuksille ja ihmisen vastuulle luomakunnan kruununa. Ihmisen tehtävä on tuottaa ja toivoa kasvua. Maan viljeleminen ja varjeleminen on eri asia kuin hyväksikäyttö.Vapaasti kuopsuttavan kanan munia on lupa syödä hyvällä omallatunnolla.

Munasta syntyy uusi elämä. Siksi siinä on pääsiäisen ja kevään sanoma yksiin kuoriin puristettuna. Valkoisena ja hauraana.

Toivon täytteistä pääsiäistä!



Avainsanat: