Yhteispäivystys ja terveyskeskus

Tuesdayna 25. Januaryta 2011

Lahden terveyskeskukset ja päivystys palvelut

Päijät-Hämeessä on yhteispäivystyksen suunnittelu aloitettu jo vuonna 1999. Yhdeksäs selvitys valmistui viime vuonna. Nyt päätöksiä tarvitaan, jotta pääsemme kehittämään Lahden terveyspalveluja kokonaisuutena. Lähitulevaisuuden haasteena on tulevan terveydenhuoltolain mukanaan tuoma valinnanvapaus terveyspalveluihin. Yhteispäivystyksen perustamisen myötä myös Lahden terveyskeskustoiminta on saatettava toiminnallisesti tehokkaaseen asentoon.

Kuva    Paavolan terveysasema

Miksi sitten  yhteispäivystys keskussairaalaan? Kun asiakasta ei pallotella joko perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon päivystyksissä, johtaa se  kustannustehokkuuden lisäksi hyödylliseen prosessimaisuuteen ja esh ja perusterveydenhuollon rajan kapenemiseen.

Päivystys on Lahdessa kärsinyt pienen inflaation, kun nykyisellään kaupunginsairaalan päivystykseen ohjautuvat potilaat, jotka päivystykseen eivät lainkaan kuulu. Lahdessa on totuttu pitämään päivystystä huonosti vetävän terveysaseman jatkeena. Se ei kuitenkaan ole päivystyksen idea, vaan päivystyshoito pitää mieltää äkillisen vamman, sairastumisen tai tapaturman vuoksi tarvittavaksi välittömäksi hoidoksi. Silloin ei ole niinkään väliä, onko päivystykseen matkaa 2 vai 10 km, varsinkin kun/jos matka joka tapauksessa taittuu ambulanssilla.

Lahden terveyspalvelut ovat pakkomuutoksen kourissa

Yhteispäivystyksen etuna on keskittämisen myötä saatu ammatillinen hoidon laadun turvaaminen. Päivystyshoito olisi mielekästä keskittää ympärivuorokautiseksi ja terveysaseman päivystys pitäisi Lahdessa ajaa kokonaan alas. Tämä tarkoittaa sitä, että terveysasemat, jotka nyt toimivat eri puolilla kaupunkia…kaikissa eri palveluntuottajat…ja sitten iltapäivystys kaupunginsairaalassa – asetettaisiin yksinkertaisempaan muotiin. Henkilökohtaisesti olen jopa sitä mieltä, että Lahdessa riittäisi yksi pääterveysasema, nykyinen kaupunginsairaala. Tänne saataisiin keskittämishyödyn kautta hyvien kulkuyhteyksien päähän paikka, joka palvelisi asiakkaita iltaan asti. Nykyisten terveyaasemien paikkaa voisivat hyvin korvata esim. terveyskioskit, joissa hoitajatasoista apua pikkupulmiin saisi ilman ajanvarausta. Uskon, että esittämäni visio toteutuu Lahdessa ajan myötä. Ennen kuin poliittisia päätöksiä asioista saadaan ja nykyisten palveluntuottajien sopimukset ovat voimassa, ei voi äkkiliikkeitä suuntaan jos toiseen odottaa. Todellinen tarve kuitenkin rohkeisiin päätöksiin ja uusien askelien ottamiseen on – terveyspalvelumme ovat murroksessa niin asiakassyistä kuin lainsäädännönkin edessä.

Linkit

Pohjoispohjanmaan sairaanhoitopiiri yhteispäivystys

Oulun seudun yhteispäivystys

Hämeenlinnan yhteispäivystys

Lappeenrannan sairaanhoitopiirin yhteispäivystys

Lääkärien kommentteja

HUS

Avainsanat: