Arvona terveys

Thursdayna 12. Februaryta 2009

Arvot  ohjaavat toimintaamme. Tiedostimme arvomme tai emme, kuljemme elämässä niiden suuntaisesti. Tekemämme valinnat tuovat arvotodellisuutemme konkretiaksi. Suurin osa suomalaisista vastaa arvoista kysyttäessä että terveys on yksi tärkeimmistä. Näkyykö se arjessa? Ja mitä terveys oikeastaan on? Terveys voidaan määritellä negatiivisesti ruumiillisten ja henkisten sairauksien poissaolona tai positiivisesti hyvänä ruumiin ja hengen tilana, jota kuvaa parhaiten sana hyvinvointi. Terveys on kuitenkin laaja käsite, jonka määritelmää on vaikea esittää. Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan "terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila eikä vain sairauden puutetta".

Jos siis asetamme tavoiteltavaksi arvoksi terveyden, voivat mittarit olla melko erilaisia. Kun terveys käsitetään kokonaisvaltaisena hyvinvointina, on yksilön vastuu terveydestään suuri. Kukaan tai mikään ulkopuolinen henkilö tai instanssi ei voi tuottaa kenellekään optiota nimeltään terveys.Vastuu itsestä on otettava ja vastuu ulottuu aina myös lähellä olevaan. Esimerkiksi vauva on lähes yksinomaan riippuvainen siitä terveydestä ja hyvinvoinnista, jota äiti ja isä hänelle tuottavat. Kun tietoisuus kasvaa, yksilön vastuu hyvinvoinnin tuottamiseksi laajenee.Miten kohtelen itseäni ja läheisiäni? Tavoittelenko aidosti elämäntapaa, joka tuottaa  hyvinvointia? Miten syön, liikun, lepään? Miten käytän aikani ja rahani? Miten suhtaudun ympäristöön?

Sosiaali- ja terveyslautakunta kunnassa huolehtii toimialansa kehittämisestä ja ohjaa toiminnan muutoksia, toteutusta ja tuloksellisuutta. Lisäksi lautakunnan tehtävään kuuluu varmistaa, että tehdyt päätökset ovat valtuuston strategian mukaiset. Budjetti ohjaa liikkumavaraa. Vastuualueena ovat terveyspalvelut, vanhustenpalvelut, hyvinvointipalvelut,sosiaalitoimen erityispalvelut ja hallinto ja tukipalvelut. Tehtävä ja toiminta-alue on siis laaja ja haastellinen. Jos jokaisen yksilön ja kaupunkilaisen itsetutkiskelu on tarpeen terveysarvojensa suhteen, on se mitä suuremmassa määrin tarpeen myös kunnan luottamus- ja viranhaltijoille. Olemme omalta osaltamme vaikuttamassa siihen, miten kaupunkilainen voi hyvinvointiaan rakentaa. Emme voi yksin vastata kenenkään kokonaisvaltaisesta terveydestä, voimme vain olla mukana tukemassa sellaista arkea, joka mahdollistaa yksilön pyrkimykset kohti terveyttä ja hyvinvointia.

Taloudellisen tilanteen kiristyessä on entistä tärkeämpää miettiä mitkä arvot palvelujen tuottamista ohjaavat. Näemmekö sosiaali – ja terveydenhuollon korjaavien toimien ketjuksi, jolla mahdollistetaan tekohengitys huomiseen? Vai näemmekö yksilön kokonaisuuden ja pyrimme tukemaan ja auttamaan ihmistä matkallaan kohti parempaa huomista? Ennaltaehkäisy on termi, joka täytyy saada elämään. Se on kuollut kirjoitettuna, arvojen tunnistamisen ja toteutumisen  kautta se voi muuttua toiminnaksi ja saada konkretian. Aivan kuten meidän jokaisen henkilökohtaisessa elämässämme.

Joskus elämässä parhaatkaan pyrkimykset hyvinvointiin eivät riitä. Naulat tuntuvat terävinä jalkojen alla tai maaperä halkeilee. Kipu kuolee vain huutamalla tai ei sittenkään. Tuntuu ettei huomista tulekaan. Silloin on kädenojennuksen paikka. Silloin arvomme terveyspalvelujen tuottajina mitataan. Silloin tarvitaan nopea apua, joka nostaa jaloilleen. Jotta huominen tulisi.

Avainsanat:

terveysmielipiteet