Meidän maailman lapset

Tuesdayna 6. Aprilta 2010

meidn_maailmanlapset.jpg

Lastensuojeluasiat ovat olleet mielessäni pitkään -  Löysin vanhan lehtileikkeen, joka on peruja niiltä vuosilta, kun tein Hollolan seurakunnassa diakonissan hoitovapaan sijaisuutta. Kirjoituksessa pohdin lastensuojelua erityisesti diakonian näkökulmasta, mutta samoja kehiä voidaan soveltaa kaikkeen myös tänä päivänä. Kirjoitin vuonna -94 siitä, että perhetyö ja lapset huomioiva työ ei pidä aina olla erillistä, vaan tapa suhtautua toimintaan. Kokonaisuudet ja yhteistyö muodostavat verkoston, joka yhdessä hyvin toimiessaan synnyttää turvaverkon. Kirjoitin myös maallikkovastuun herättämisen tärkeydestä.Pahankin perhetilanteen haitat lapselle ovat aina pienemmät, jos hänellä on perheen ulkopuolella yksikin turvallinen ihmissuhde. Kuntien ja järjestöjen ja seurakuntien haaste oli tuolloin ja on nyt: yhteistyö. Diakonialla on myös tunnustuksellisen avun tarjoamisen mahdollisuus. Sekin voi olla erityinen voimavara jossakin tilanteessa.

Vuonna 1994 Sari Rantasalo toivotti siunattua yhteisvastuullista vuotta. Vuonna 2010 Sari Niinistö toivottaa siunattua yhteisvastuullista vuotta. Tietyt asiat elävät, vuosista riippumatta.