Yksi sydän, yksi tie

” Ja minä annan heille yhden sydämen ja yhden tien, niin että he pelkäävät minua kaiken elinaikansa ja niin heidän käy hyvin  ja heidän lastensa heidän jälkeensä.”Jeremia 32;39

Taulu, johon sanat on kirjoitettu ja valittu, on arvokas.  Vaatimaton puukehys konekirjoitetun tekstin ympärillä ei ole korea, ainoastaan pelkistetty. Sain taulun 18 vuotta sitten diakoniavihkimykseni yhteydessä Ristinkirkossa. Sanat oli valittu minulle saatesanoiksi elämän polkua varten. Olen lukenut jaetta vuosien varrella hyvin eri tavoin. Raamatun säkeiden rikkaus on juuri siinä, että ne puhuvat eri aikoina eri tavoilla vaikka sisältö tekstissä on täsmälleen sama.

Hyvin elämässä käyminen on arvoitus. Menestysteologit voivat selittää asian konkreettisella onnistumisella ja ulkoisilla tunnuksilla. Hyvin käyminen voi olla Jumalan löytyminen elämän kipeinä hetkinä. Hyvin käyminen voi olla arkea, surun ja ilon virtaa, josta kuitenkin selviää. Puhuminen Jumalan pelosta voi olla ahdistavaa. Pelko voidaan ymmärtää rankaisevan Jumalan uhkana. Pelko kuvaa kuitenkin mielestäni kunnioitusta.  Luojaa tulee kunnioittaa Isänä, kuten lapsi vanhempaansa.

Entä mitä on yksi sydän, yksi tie? Voidaan ajatella Kristuksen olevan se tie, yksi tie Jumalan luo. Yksi sydän ja yksi tie elämässä voi olla myös kuvaus siitä, miten erilaisten polkujen viidakosta löytyy aina kuitenkin lopulta se lanka. Ihminen tietää, näin pitikin mennä. Tästä pitikin kävellä. Tai sitten elämän mieltä ei käsitä koskaan. Yksi sydän kuvaa minulle Jumalan ehdottomuutta. Olen kulkenut, epäillyt, uskonut, ollut välinpitämätön, katkera, vihainen, mutta Jumala on uskollinen. Aina jostakin hän tulee vastaan ja hymyilee ymmärtäväisesti.

En ole koskaan uskonut , että Raamattua pitää lukea ”kirjaimellisesti”. Se on oman aikansa teos, kuitenkin pyhä ja ajaton. Sanoma rakkaudesta ja anteeksiannosta, Luojasta ja luoduista ja elämän kunnioittamisesta elää  aina. Tauluni  jaetta olen kuitenkin joskus lukenut kirjaimellisesti ja ollut Jumalalle vihainen. Otin taulun pois yöpöytäni yläpuolelta. En kestänyt loppujaetta ”heidän lastensa heidän jälkeensä.” Vietin lapsettomien lauantaita  kymmenen vuoden ajan. Itkin monina äitienpäivinä. Surusta ja pettymyksestä. Joskus niiden vuosien aikaan pidin Jumalaa huijarina. Unohdin taulun, elämä meni eteenpäin töissä ja opiskeluissa.

Lapseni löysivät taulun ja pyyhimme puukehyksistä pölyt. Koskettavaa, Jumalan huumoria tai jonkun mielestä sattuman kauppaa. Elämän eväs annettiin mukaani diakoniasäätiöltä kauan sitten. Paljon on tapahtunut elämässä, pyhää ja pahaa. Yhdellä sydämellä ja monilla teillä.