Fridayna 26. Januaryta 2018

Varhaiskasvatuksen uusi aikakausi Lahteen!

 

Palveluseteli varhaiskasvatuksessa on ollut vireillä Lahdessa vuosia. Allekirjoittanutkin teki aiheesta aloitteen jo vuosia sitten. Nyt alkaa maali häämöttää. Palvelusetelin idea on käyttäjän ja tuottajan välinen sopimus. Laadun on oltava kunnossa, muutoin turhan tiukat säännöt rajoittavat käyttäjän ja tuottajan mahdollisuuksia. Ess kirjoitti tänään asiasta ja lehtijutussa ei selkeästi tule esille se, miksi palveluseteli on välttämätön lisä palvelutuotantomme järjestämiselle.

-Vältytään investoinneilta

-Perheiden valinnanvapaus laajenee

Jutussa korostuvat kustannusten lisääntyminen ja vaikeudet enemmän kuin mahdollisuudet. Sama "virhe" oli kaupungin tiedotteessa asiasta. Lisää kustannuksia jne. Valtuusto on osoittanut määrärahat toiminnan käynnistämiselle ja pitkällä aikavälillä kysynnän siirtyminen kunnalliselta yksityiselle on kaupunkimme etu ja myös perheiden etu - ei ole pakko vastaanottaa pitkän matkan päässä olevaa kunnallista epätarkoituksenmukaista hoitopaikkaa, jos yrittäjä tarjoaa laadukasta palvelua lähempänä. Jotta mallista tulisi vielä tätä pohjaa parempi ( hiottu kyllä on ja eteenpäin on menty) tulisi palveluntuottajalla olla oikeus periä lisäkorvausta erityispainotuksista. Niitä voivat olla vaikkapa liikunta, taide, erityiset aukioloajat jne. Vielä suurempi vapaus aukioloaikoihin ja perhepäivähoitajille korvausta omien lasten hoidosta, niin aletaan olla mukiinmenevässä mallissa. Jos minulta kysytään, perushintakin voisi olla vielä esitettyä suurempi. Kokonaisuutena voi kuitenkin iloita, että palvelusetelin käyttöönotosta on saatu nyt päätös ja päättäjät ovat perehtyneet, kuulleet ja panostaneet parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Setelihommassa on huomoitava ennenkaikkea perheen ja lapsen asema, mutta myös taloudelliset reunaehdot ja yrittäjien mahdollisuudet lähteä toimintaan mukaan. Tiistaina päätetään ja toivotaan viisautta ja ymmärrystä ja kykyä katsoa setelitoiminnan tulevaisuutta kauaskantoisesti yli puoluerajojen ja ideologiset silmälasit riisuen. Tavoitteemme pitää olla sama- monipuolinen, laadukas, joustava varhaiskasvatus lapsille, jossa erityispainotus on mahdollisuus eikä uhka. Tervetuloa varhaiskasvatuksen uusi aikakausi Lahti!

Avainsanat: