Tule Uusi Vuosi

Wednesdayna 29. Decemberta 2010

 

Kun olin kouluikäinen nuori, minulta kysyttiin uuden vuoden katugallupissa Hämeenlinnassa: Mikä on sinun uuden vuoden lupauksesi? Muistan vastanneeni, että haluan säilyttää hyvät välit läheisiini ja elää sovussa Luojani kanssa. Oma uuden vuoden lupaukseni vuosien takaa on haaste vielä vuosiksi eteenpäin. Lupaukseni toteutuminen ei myöskään riipu yksin minusta. Hyvien välien säilyminen läheisten kanssa on yhteistoimintaa, jossa tarvitaan paljon anteeksiantamusta, unohtamista, uudelleen rakentamista ja vuorovaikutusta. Vuoden alku on aina pieni uuden vaiheen alku elämässä. Silloin on hyvä pohtia elämänsä suuntaa.Uuden vuoden alkaessa on ennen kaikkea syytä iloita läheisistään ja Luojansa läsnäolosta.

Aika joulun jälkeen ennen vuoden vaihtumista on luottamustehtävien osalta rauhaisaa aikaa. Kokoukset ovat tauolla ja vapaa-aikaa on enemmän. Aikaa lukea, kirjoittaa, ulkoilla ja olla läheistensä kanssa. Illat kotona kynttilöitä poltellen tuntuvat levollisilta ja aika ajoin toivon, että aika pysähtyisi piparkakkutalon tuoksuun ja kerrostalotakan loimuun. Näissä illoissa on jotain samaa kun lapsuuden pyhissä. Talvi-ilta mökillä Kalvolassa, pakkasen ritistessä Kotkajärven jäässä…puuhellassa tuli ja pannukahvit tulella. Joen rannassa tein polkuja ja tutkin jäniksen jälkiä. Sähköjä ei ollut, joten kirjoja luettiin myrskylyhtyjen ja kynttilöiden valossa. Saunan seinä hohkasi lämpöä nukkumapunkkaan mukavasti, kun yhden huoneen pirttimökkiin kävi perhe nukkumaan. Aamulla mietin, koska tarkenisi kipaista puuvessaan. Metsämaisema ja aika mökillä oli ja on edelleen minulle rauhan ja yhdessäolon symboli. Suurilta retkiltä pienelle ihmiselle tuntuivat retket Iittalaan tai Toijalaan serkkujen luokse.

Saan olla onnellinen. Vietin niiden ihmisten kanssa joulua myös tänä vuonna Lahdessa, jotka olivat osa lapsuuteni jouluja Hämeenlinnassa tai Kalvolassa. Läheiset ihmiset ovat siis edelleen olemassa ja sopu on säilynyt. Silti aion nytkin vuoden alkaessa huokaista hiljaisen pyynnön tähtitaivaalle Vesijärven rannalta. Että ensi joulunakin rakkaat olisivat yhdessä, sovussa toistensa ja Luojansa kanssa.