Hyvinvointimessut Lahdessa

Sundayna 30. Marchta 2008

Olin perheeni kanssa lauantaina 29.3 hyvinvointimessuilla Lahden messuhallissa. Aurinkoinen sää varmasti vaikutti siihen, ettei paikalla ollut niin suurta ryntäystä kun odotin. Positiivista sinänsä, jos ihmiset olivat hoitamassa ulkona kuntoaan ja priorisoivat ulkoilun messutapahtuman edelle! Messuilla oli tarjolla hyvää asiaa mm. ravintoon liittyen ja kävinkin kuuntelemassa Heinosen-Silvon "rasvaluennon" sekä Patrik Borgin puheenvuoron yksilöllisestä ravitsemuksesta. Luennoilla vain vahvistui jo aiempi tietoni mm. oikeanlaisten rasvahappojen merkityksestä hyvinvoinnille. Olen jo pitkään syönyt omega 3 ja 6 (sekä myös 7 ja 9) valmisteita ja/tai pyrkinyt turvaamaan niiden riittävän saannin ravinnon kautta. Messujen jälkeen otin asiakseni levittää rasvasanomaa myös lähipiirissä ja tänään olen painostanut myös mieheni omega-purkille....Kalaa syömmekin vähintään pari kertaa viikossa, mutta ei se lisä ollenkaan pahaksi ole. Täytyy myös yrittää hiukan tomerammin tsempata pikku paheitteni suhteen (jäätelö,keksit....) jos haluan vältellä niitä kovetettuja/osittain kovetettuja rasvoja, joista on paljon haittaa terveydelle! Borg kylläkin viisaasti muistutti siitä, että kohtuullisuus kaikessa on terveellisintä ja turha tiukkapipoisuus ravinnon suhteen johtaa vain ojasta allikkoon.Kun perusasiat ja syömisen psykologia toimii, pikku paheet eivät maailmaa kaada! Messuilla silmäniloa toivat Scandinavian Hunksit, joiden tahdissa Aino-tyttöni jammasi kovasti. Nuoresta iästään huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi Aino herätti Hunksien katsomossa huvittuneita silmäyksiä. Tuli mieleen kesä ja Heinolassa jyrää....Aino oli kuulokkeet päässä kuuntelemassa Apulantaa! Hei kuka sanoo, ettei vauvan kanssa voi olla liikkeellä? Kärsivällisyyttä lasten kanssa liikkeellä olo kyllä vaatii, mutta minusta on mukava että lapset pienestä pitäen liikkuvat mukana siellä, missä vanhemmatkin ovat! No, messuilla pääsin testaamaan myös kehon ikääni, alustavat tulokset herättivät mielenkiintoani lisää! Täytyypä ottaa naapurin 4eventin Jussia joku päivä hihasta kiinni ja kysyä milloin ja missä tämän kotiäidin kunto voitaisiin kunnolla katsastaa ja mitä se maksaa.Kehon iän selvittämiseksi kun kuulema tehdään paljon muutakin kuin messuilla kokeiltua hauiskääntöä ja venytystä!

Kaiken kaikkiaan mukavat ja ajatuksia herättävät messut.Tällaisia tapahtumia haluan nähdä tulevaisuudessakin Lahdessa.