Asiakaskeskeisyys menestystekijänä terveydenhuollossa

Mondayna 30. Augustta 2010

ESS uutisoitiin palvelusetelin käyttöä Lahdessa. Ajattelutapana palveluseteli edustaa asiakaskeskeistä ja omistajalähtöistä muotoa palveluiden tuottamisessa. Keskeinen sosiaali- ja terveystoimialan menestystekijä on juuri siinä, että palvelujen omistajat ja käyttäjät ovat keskiössä ja muutosvoimana palveluja koskevissa uudistuksissa. Toimialalla toteutetaan vastuualuittain konkretisoituna hyvinvointi- ja terveyshyötymallia, joka sisältää ajatuksen asiakaskeskeisyyden ja valinnan vapauden parantamisesta, laadukkaiden ja tarpeenmukaisten palvelujen hyvä saatavuudesta ja osaavan työvoiman varmistamisesta.

Palveluseteli on yksi mahdollisuus lisätä asiakkaan valinnan vapautta. ’Asiakas voi valita itse palveluntuottajansa ja saa näin aina haluamaansa laatua sopiviksi katsomillaan kustannuksilla. Kunnassa on vastuu ja velvollisuus ja myös aidot mahdollisuudet kehittää palvelumarkkinoita nykyistä toimivampaan suuntaan. Palveluseteli on tähän erinomainen väline ja on osaltaan mahdollistamassa persoonallisten sopivien lähipalveluiden kehittämisessä.Palveluiden laatu, saatavuus ja kustannustaso paranevat myös kunnissa kilpailun myötä.

Palveluseteli monipuolistaa palvelutuotantoa sekä edistää kuntien ja yksityisten palvelutuottajien yhteistyötä.
Jokainen kunta ja viime kädessä kuntalainen voi itse päättää, ottaako palvelusetelin käyttöön vai ei. Kyse on vaihtoehdosta.

Lahdessa ja Päijät-Hämeessä ollaan valtakunnallisestikin katsottuna ”etulinjassa” palveluseteli-ajattelussa ja käytäntöjen jalkauttamisessa. Tulevaisuudessa on järkevää edelleen laajentaa ja kokeilla uusia mahdollisuuksia ja hyödyntää jo saatuja kokemuksia ja oppeja.  Tilapäisessä kotihoidossa, omaishoidon vapaan järjestämisessä, omaishoidon tuen päivätoiminnassa, säännöllisessä kotihoidossa, lapsiperheiden kotipalvelussa ja tehostetussa palveluasumisessa ensi vuoden alusta käytössä oleva palveluseteli on osaltaan jo mahdollistamassa uuden terveydenhuoltolain mukaista valinnanvapautta ja asiakaskeskeisyyttä.

Riippumatta kuntarajoista ja niihin liittyvistä ratkaisuista terveydenhuollon rajat Lahdessa ja seudullisesti rikkoutuvat ja muutosvoimana prosessissa on meistä jokainen, asiakas ja kuntalainen. Palvelusetelilainsäädäntö ja terveydenhuoltolaki sisältölakina ovat auttamassa meitä kunnissa uusiin valinnan mahdollisuuksiin.

Sari Niinistö ,Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja, Lahti